Onnistunut valaistus täyttää samanaikaisesti sekä estetiikan, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun että energiatehokkuuden vaatimukset.
Riittävä valo auttaa kulkemaan niin talvisen pimeällä pihalla kuin vintin portaissakin. Keittiön tarkkuutta vaativat toimet vaativat lisävaloa, kuten myös työkaluvaraston höyläpenkki. Hyvällä valaistussuunnitelmalla tuodaan valoa sinne, missä sitä eniten tarvitaan, korostetaan kodin hyviä puolia ja peitetään niitä huonompia.
Suomen Valoteknillinen Seuran puheenjohtaja Tapio Kallasjoki ja toimitusjohtaja Heikki Härkönen ovat huomanneet valaistuksen merkityksen ilahduttavasti lisääntyneen Suomessa. “Ajatus 'hyvä valaistus on yhtä kuin tarpeeksi valoa' ei pidä enää paikkaansa. Valaistus on oleellinen osa rakentamista, ja onnistunut lopputulos on monen asian summa.
Paineita energiansäästöstä
“Rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan mitoitettu valaistus on hyvä lähtökohta suunnittelulle. Yleensä lopputulos on kompromissi, johon ovat vaikuttaneet eri päätöksentekijöiden omat arvostukset. On makuasia, mikä valaistuksen ominaisuuksista on tärkein”, Kallasjoki tähdentää.
Energiansäästötarve leimaa tämän päivän valaistussuunnittelua. EU-tasolla valaisinten valotehoja on jo rajoitettu energiansäästön nimissä. Valaisinten ja liitäntälaitteiden yhdistelmille on määritelty maksimitehot ja eri valaisinkategorioille siirtymäajat uusien määräysten noudattamiseen.
“Uusilla energiatehokkailla valonlähteillä ja valaisimilla sekä älykkäillä ohjausjärjestelmillä valaistuksen energiankulutusta voidaan oleellisesti pienentää. Arvioitu säästö olisi yksin Suomessa noin neljäsosa tulevan uuden ydinvoimalaitoksen tuotannosta”, Härkönen laskee.
Suomessa luotetaan kokemukseen
Uusien valaistusratkaisujen toteuttamiseen tarvitaan osaavia ja ympäristötietoisia suunnittelijoita, laitetoimittajia ja rakennuttajia. Mistä nämä valveutuneet henkilöt löytyvät - eivät välttämättä ainakaan koulunpenkiltä.
“Meillä valaistussuunnittelun ammattilaiset ovat yleensä hankkineet osaamisensa pitkän käytännön kokemuksen tuloksena. Jos Suomessa olisi valaistussuunnittelun koulutusohjelma, tulisi myös varmistaa valmistuneiden työn saanti. Kortistoon asiantuntijoita ei kannata tuottaa”, Kallasjoki tähdentää.
Suomen Valoteknillinen Seura (SVS) toimii tarkoituksenmukaisen valonkäytön edistäjänä ja levittää tietoa hyvän valaistuksen merkityksestä tuotantoa, viihtyisyyttä, terveyttä ja turvallisuutta lisäävänä tekijänä.
Lue lisää:
*Hyvä valaistussuunnittelu on energiatehokasta - Sähköala-lehti 10/2007
*Suomen Valoteknillinen Seura - Valo- ja valaistusalan ammattilaisten yhdistys