Sähkötarvikkeiden tukkumyynti vuonna 2010 oli 776 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,1 %.
Sähköteknisen Kaupan Liiton mukaan kasvusta merkittävä osa aiheutui raaka-aineiden – erityisesti kaapeleissa käyttävän kuparin – maailmanmarkkinahintojen noususta, joka heijastui myös tuotteiden hintoihin. Kuukausikohtainen myynti kääntyi kasvuun huhtikuussa. Vuoden viimeinen neljännes ylitti 12 %:lla edellisvuoden myynnin. Joulukuussa myynti kasvoi 10 %.
Tuoteryhmittäin tarkasteltuna vuosimyyntiä kasvattivat eniten johtimet (19 %), lämmittimet (14 %), asennustarvikkeet (12 %) sekä teleasennus- ja datatarvikkeet (11 %). Kiinteistöautomaatiojärjestelmien myynti peräti kaksinkertaistui viime vuonna, kiitos ihmisten halun parantaa energiatehokkuutta ja asumismukavuutta.
Sähkölaitostarvikkeiden, kaapeliteiden, lamppujen ja valaisimien myynti jäi jonkin verran edellisvuodesta.
– Asuntojen ja julkisrakentamisen määrä tulee myönnettyjen rakennuslupien määrän perusteella kasvamaan merkittävästi tänä vuonna. Tämä tulee vaikuttamaan viiveellä myös sähkötarvikkeiden kysyntään, Sähköteknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Tarja Hailikari sanoo.
Hailikarin mukaan tällä vuodelle odotetaan 2–4 % myynnin kasvua. Kasvusta suuri osa sijoittuu todennäköisesti Etelä-Suomeen.
SSTL on nyt Sähköteknisen Kaupan Liitto ry