Are Oy:n Teollisuuden palvelut -liiketoimintayksikön myynnistä on tehty sopimus teollisuuden palveluiden tuottamiseen erikoistuneen saksalaisen Bilfinger Berger-konsernin kanssa. Ostajana on konserniin kuuluva suomalainen tytäryhtiö BIS Production Partner Oy. Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja se on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden loppuun mennessä.
– Vaikka Teollisuuden palvelut -liiketoiminta on tehnyt erinomaista tulosta useiden vuosien ajan, haluamme keskittää kehityspanoksemme ydinliiketoimintoihimme talotekniikkaurakointiin ja kiinteistöpalveluihin. Teollisuuspalvelut on ostajayrityksen ydinliiketoimintaa, joten kaupasta hyötyvät sekä Aren teollisuuspalveluiden asiakkaat että henkilöstö, sanoo Are-konsernin toimitusjohtaja Heikki Pesu.
BIS Production Partner Oy:n toimitusjohtaja Kim Kronstedtin mukaan yhtiön tavoitteena on kasvaa Suomessa yhdeksi merkittävämmäksi palveluntuottajaksi prosessi- ja energiateollisuuden kunnossapitomarkkinoilla.
– Haluamme kehittää vahvasti Aren teollisuuspalveluja entistä kilpaillummassa sekä muuttuvassa teollisessa ympäristössä, Kronstedt toteaa.
Aren teollisuuspalvelujen ydinosaamista ovat raskaan prosessiteollisuuden vaativat automaatio-, sähkö- ja instrumentointiasennukset sekä erikoistilojen sähköiset saattolämmitysasennukset. Viime vuonna 220 henkilö työllistävän Teollisuuden palveluiden liikevaihto oli 22 miljoonaa euroa. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Suomen suurimmilla teollisuuspaikkakunnilla.